Mikä on putkiston keskitysrengas? Sillä on erittäin tärkeä tehtävä.
Tervetuloa teollisuudesta ja rakentamisesta kertovan blogin pariin, tällä kertaa tutustumme putkistojen rakentamiseen. Pohdimme myös mikä on keskitysrengas ja mikä se tehtävä on virtausputkien rakenteissa. Kaukoputket eli virtausputket ovat maan alla kulkevia kaasuputkia sekä vesiputkia. Virtausputkien ympärillä on suojaputki, jonka tehtävä on estää virtausputken rikkoutuminen. Koska virtausputkistoissa liikkuu vettä tai kaasua, voi paine saada virtausputken liikkumaan suojaputken sisällä. Tämä voidaan estää käyttämällä keskittymisrenkaita. Keskitysrengas on avuksi myös silloin kuin putkiston virtauskulmaa halutaan muuttaa, niiden avulla voidaan virtausputkia asetella oikeaan asentoon ja painovoiman avulla virtauksesta tulee voimakkaampi. Näin saadaan vähemmällä paineella sujuvampaa virtausta.
Äänekäs putkisto on usealla tuttu
Kerrostalo asujille on tuttua kuulla, kun naapuri laskee vettä tai vetää wc:n. Tämä johtuu siitä että kun veden virtaus pysähtyy, käyttövesi putkesta kuuluu pamahdus. Kerrostalossa äänet kulkeutuvat herkästi naapuriin putkistoja ja rakenteita pitkin. Mutta mistä tämä sitten johtuu? Vaikka kyse on yleensä putkien huonosta asennustavasta sekä putkien liikkumisesta paineen alla, putkien paukkumisen sen syyt kannattaa silti tutkituttaa. Usein paukkuminen saadaan loppumaan kun putket kiinnitetään suojaputkiin paremmin kumista valmistetuilla eristeillä, eli keskitysrenkailla, jotka pitävät ne paikoillaan. Putkisto voi ajan saatossa alkaa vuotamaan, jos huonosti kiinnitetyt putket pääsevät hakkaamaan suojaputkia sekä rakenteita.
Keskitysrenkaan tehtävä on keskittää ja tiivistää virtausputki suojaputkeen sisällä, jotta putkistoon ei synny hankausta virtaus- ja suojaputken välillä, sillä virtauksen aiheuttamasta paineesta virtausputki saattaa liikkua. Keskittämisrengas on PE-muovista valmistettu ympyrän muotoinen kappale, jonka ympäryksessä on niin sanottuja jalkoja. Näiden jalkojen avulla voidaan säädellä keskitysrenkaan asentoa suojaputken sisällä.
Teollisuudessa käytettävät keskitysrenkaat
Keskitysrenkaat ovat käytössä monissa maan alla kulkevissa putkistoissa ja keskitysrengas on kehitetty pysymään paikoillaan myös silloin kun maa on jäässä. Tähän vaikuttaa se että renkaat voidaan kiristää paikolleen sekä että ne valmistetaan PE-muovista, joka ei ole herkkä materiaali jäätymiselle. Kaksoiskeskittämisrengas mahdollistaa sen että yhden suojaputken sisälle voidaan asentaa kaksi eri virtausputkea. Näin ei tarvitse kaivaa ja asentaa useita eri putkistoja vaan keskitysrengas pitää putken paikoillaan yhden saman suoja kuoren alla. Renkaiden paikoilleen asettaminen sekä kiristäminen onnistuvat ammattilaiselta helposti, myös savimaassa tai pakkassäällä. Tutustu lisää teollisuuden keskitysrenkaisiin, esimerkiksi Oy Vevi - Va Ab tarjoaa erilaisen valikoiman, sekä myös informaatiota yleisesti.