Pinoamisvaunut sopivat monenlaiseen tavaroiden liikutteluun varastossa
Varastoprosessin toimintaan liittyy paljon erilaisia vaiheita, jotka liittyvät logistiikkaan. Varastoja on paljon erilaisia, kuten myös varastoprosesseja, joihin vaikuttavat varastoitava tavara, varaston toiminnan laatu ja minkälaista teknologiaa siellä on käytössä. Varastossa käytetään paljon erilaisia työvälineitä tavaroiden liikutteluun sekä sen tullessa että lähtiessä varastosta, sekä sen siirtämiseen, varastoon sijoittamiseen ja keräilyyn. Monilla laitteilla voidaan suorittaa erilaisia toimintoja, pinoamisvaunut sopivat esimerkiksi lavojen siirtämiseen, hyllytykseen ja kuormien purkamiseen. Mukavaa, että olet löytänyt tämän varaston toiminnasta kertovan blogin pariin. Tämänkertaisena aiheena on varastoprosessi, miten se toimii.
Tavaran vastaanotto ja varastoon siirto ovat varastoprosessin ensimmäiset vaiheet
Varastoprosessilla tarkoitetaan tavaran saapumista varastoon, sen varastointia, käsittelyä ja eteenpäin lähetystä. Varastoprosessi ja mitä missäkin vaiheessa tehdään saattaa vaihdella eri varastojen välillä. Tavaran saapuessa varastoon, se otetaan vastaan ja sen kunto tarkistetaan. Jos pakkauksissa on merkkejä vaurioista, kuten kastumisesta, rikkoontumisesta, kolhiintumisesta, tulee siitä tehdä merkintä rahtikirjaan. Tämän jälkeen tavarat kirjataan sisään varastoon, jossa se hyllytetään tai tavara voi myös mahdollisesti mennä suoraan siirtokuormaukseen. Tässä vaiheessa on tärkeää, että tavara kirjataan sen todellisen määrän mukaan, vain silloin tiedetään varaston todellinen tavaramäärä, joka merkitään varaston kirjanpitoon ja sieltä myöhemmin tilinpäätökseen. Tavara siirretään varastoon ja tavaroiden ja varaston tyyppi määrää tavan, jolla tavaraa käsitellään. Esimerkiksi lavavarastossa, sopivat pinoamisvaunut hyvin tavaran siirtämiseen ja hyllyttämiseen. Tavara siirretään varastoon siellä käytössä olevalla tekniikalla ja sijoitetaan sille määritetylle paikalle, joka voi olla kiinteä paikka tai vaihtuva paikka. Esimerkiksi ABC-Kärry Oy myy pinoamisvaunuja.
Tavaran varastointi, keräily ja eteenpäin lähettäminen täydentävät prosessin
Tavara säilytetään sille määritellyllä paikalla ja tavaran tarvitsemissa olosuhteissa siihen saakka, kunnes se kerätään ja siirretään lähettämöön. Tavaran keräily prosessiin vaikuttaa myös tavaran ja varaston tyyppi, keräily voi tapahtua manuaalisesti tai automaattisesti. Keräily vaiheessa pyritään aina mahdollisimman tehokkaaseen resurssien käyttöön ja keräilyn tehokkuuteen. Manuaalisessa keräilyssä voidaan käyttää apuna erilaisia IT-pohjaisia sovelluksia, puheohjausta tai visuaalista tekniikkaa. Automaattikeräily on kallis tekniikka ja sitä on mahdollista hyödyntää yleensä vain suurissa varastoissa. Keräilyn jälkeen tavara kirjataan ulos, pakataan ja laaditaan tarvittavat asiakirjat sen eteenpäin lähetystä varten.